perjantai 10. huhtikuuta 2009

Haaste: Kerro 5 yksityiskohtaa itsestäsi (tuntomerkkejä) ja jaa ne muiden kanssa.

1. Jos joskus näette jonkun joka puhuu niin, että kaikki kilometrin säteellä kuulevat varmasti, jonkun joka heiluu ja hyppii kuin hullu ja joka ilmeilee ja huitoo käsillään selittäessään, se olen luultavasti minä. Itse en edes huomaa, että sunnilleen huudan selittäessäni jotain, eivätkä kummastuneet ja huvittuneet katseet hetkauta minua pätkääkään. Pääasia, että minulla itselläni on kivaa.

2. Laulan. Jos mieleeni ei tule laulua kehittelen sellaisen itse. Olen aina tehnyt niin ja minusta se on hurjan kivaa. Äiti ja isä voivottelevat kun eivät ole koskaan muistaneet kirjoittaa mielenkiintoisia laulujani ylös. Laulan missä vain ja milloin vain. Ääneni ei ole mikään Celine Dionin ääni, mutta miksi pitäisikään? Hän ei varmasti keksi yhtä omaperäisiä sanoituksia kuin minä sammakoista, oravista, käärmeistä ja sensemmoisista.

3. Suutun ja helposti. Sanoo minulle mitä vaan mikä liittyy ulkonäkööni tai luonteeseeni, vedän herneet nenään. Varsinkin jos kyseessä on poika. Olen aina ollut hirveän epävarma itsestäni, sekä sisältä että ulkoa, ja jos joku poika vielä kehtaa huomauttaa jotain, voi olla lähes varma, että saa kämmenen poskelleen. It's just me.

4. Olen hullu. Täysin sekopää. Minut saa mukaan mihin vaan kun yllyttää tarpeeksi kauvan. Niin sehän en tosiaan ole minä joka juoksi kilometrin luistimet jalassa autotiellä. Enkä se joka meni keskelle kaikkea huutamaan ''syökää kanaa''. Ja aina kun olen serkkuni kanssa sekopäisyydellä ei ole mitään rajaa. Sitä voi kai kutsua syntymähumalaksi. Tökitään sammakkoja ruohonkorsilla, kalastetaan muovipussilla, pidetään teekutsut vessanlattialla ja muuta yhtä älykästä.

5. Osaan kääntää silmäluomet. Toiset sanovat, että se on siistiä ja yrittävät sitä itsekkin, toiset taas kääntyvät yökkäillen pois ja käskevät minun olla normaalisti. Tykkään shokeerata ihmisiä tällä tempulla ja ihan muutenkin vain. Voin laittaa myöhemmin kuvankin tästä iloisesta tapahtumasta ;)

Siinäpä ne. Serkkuani kunnioittaen haastan kaikki joiden nimi alkaa E-kirjaimella. Työn iloa :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti